Ajatuksia villasta ja elämästä

Villan valmistaminen raakavillasta käyttökelpoiseksi langaksi on pitkäjänteistä, mutta erittäin palkitsevaa työtä. Ennenaikaan villalangan valmistaminen oli edellytys perheen vaatettamiseen ja kylmältä suojautumiseen. Lampaan keritseminen, villan karstaaminen, kehruu ja kutominen sekä neulominen oli koko perheen yhteistyötä. Miehet hoitovat kerisemisen sekä karstaamisen, naiset kehruun ja kudonnan. Miehet valmistivat työkalut puusta ja niistä tehtiin monesti sekä kauniit että tehokkaat. Suomalaisen perinnerukin suuri pyörä antaa vauhtia kehruuseen, suuret kangaspuut kankaan kutomiseen. Penkkikarstat ja myöhemmin karstamyllyt vauhdittavat villan valmistelua kehruuseen. Karstaus on ruumiillisesti raskasta työtä, siksi se oli usein miesten työtä. Lapset osallistuivat villan valmistelun kaikkiin vaiheisiin, opettelivat kehräämään ja kutomaan tai valmistamaan työkaluja, jokainen perheenjäsen teki oman osansa taitojen, voiman ja työkyvyn mukaan. Taitavat ikänsä villaa työstäneet isovanhemmat jatkoivat oman osaamisensa mukaan vaikka sokeutuneina, koska taito on sormissa, eikä silmissä.
Villa oli kaikkineen talven työtä, sillä sen työstäminen heikossa valossa tai talvihämärässä onnistui erinomaisesti juuri sen kuuluisan näppituntuman vuoksi. Kun kädet tietävät mitä tekevät ja sormet tuntevat villan tunnun, ei tekemiseen lopulta vaadita paljonkaan valoa tai näköä.

Nykyään kehruu ja kutominen ovat harrastetoimintaa, työtä hyvin harvalle eikä vaatettamisen edellytyksenä kenellekään. Koneet työstävät villan raakavillasta vaikka valmiiksi vaatteeksi, ihmisten työksi jää ainoastaan koneiden ohjaaminen. Harrastuksena villa on kuitenkin suosiotaan nostava rauhoittumisen ja keskittymisen, jopa meditatiivisen työskentelyn olotila. Nykyaikana se on rentouttavaa tekemistä, kun aiemmille sukupolville se on ollut vaativaa työtä eikä huvia. Hektisen elämän keskellä käsillä tekemisestä on tullut rauhoittumisen ja rentoutumisen väline ja siinä se hoitaa asiansa oikein hyvin.

Vuosi 2020 on ollut merkityksellinen monella tapaa, niin maailmanlaajuisesti, kuin henkilökohtaisestikin. Tänä vuonna päätin ensin oppia kehräämään, sitten puoli vuotta myöhemmin opettelin kutomaan. Olen vuoden aikana onnistunut hankkimaan perustaidot kummastakin, enkä aio lopettaa niiden harjoittelua ja uuden opettelua. Tämän syksyn haasteita on ollut maailmalaajuisen pandemian ohella oma ajankäyttö työn, kodin ja harrastusten välillä.
Kun aloitin kudontakurssin, en tiennyt aloittavani työkokeilua kuukautta myöhemmin Suomen suurimman kotiteollisuusoppilaitoksen tiloissa, Wetterhoffin lankatukussa! Siellä olen oppinut paljon lisää villasta ja sen käytöstä, ryijynteosta, verkkokauppan toiminnasta ja tukun yleisestä toiminnasta, kaikesta siitä, mitä tapahtuu asiakkaiden näkemättä. Työ sinänsä on edelleen käsityötä mitä suurimmassa määrin. Koneet hoitavat villan ja pellavan langoksi, toiset antavat niille värin ja vyyhdin muodon. Ryijyn pohjakankaat ommeltavaan ryijyyn kudotaan kuitenkin käsin. Käsin vyyhditään ja vyötetään langat, pakataan, merkitään, säilötään ja kerätään käyttöön. Käsin mitataan ja punnitaan ryijyjen lankapaketit, leikataan ja lasketaan, pakataan ja lähetetään asiakkaalle. Käsityönä tuotteet myös kuvataan ja laaditaan myynti- sekä mainostekstit. Laadun tarkkailu ja varmistus tapahtuu ihmisvoimin käsityönä muun työn ohessa. Jokainen tukkuun saapuva lankavyyhti kulkee useiden käsiparien ja työvaiheiden kautta ennen päätymistään jonkun käsityöhön. 

Olen pitkään haaveillut omasta pienestä villatukusta, Käsintekijän Lankapajasta. Se on tavallaan jo olemassa, mutta toistaiseksi se palvelee ainoastaan minua ja sen ainoat tilitapahtumat ovat ostoja. Merkittävä hankinta oli uusi moderni rukki. Se on mahdollistanut kehruuharrastuksen monipuolistamisen ja uuden taidon opettelun huomattavasti ergonomisemmin, jonka vuoksi kroppa sietää rukin ääressä työskentelyä huomattavasti paremmin ja pienemmin vastalausein. Villan kehruusta on tullut todellinen nautinto. Ennen uuden rukin saapumista sain kuitenkin ensimmäisen kolmisäikeisen villalankani valmiiksi ja nyt se odottaa sitä oikeaa myssymallia. Tavoitteena olisi saada se käyttöön vielä tämän talven aikana! 😁

Lankapajaa ajatellen kehittelen mielessäni jatkuvasti uutta, mutta varsinaisia myyntiartikkeleita ei ole, kauppaa ei ole, on ainoastaan kasa villaa ja toinen mokoma erilaisia välineitä sekä ideoita ja suunnitelmia. Vaan mitäpä sellaista osaisin tarjota, jota ei ole jo tarjolla kymmenistä muista paikoista?
Toinen mitä minulla ei syksyn aikana ole ollut, on aika. Kudontakurssi on vienyt huomattavan osan ajasta, joka ei ole ennestään varattu työhön, työmatkoihin, koirien hoitoon ja nukkumiseen. Neuleet on syksyllä jääneet lähes neulomatta, kehruu on edennyt hyvin hiljaksiin ja kotityöt ovat jääneet odottamaan aikaansa. Ompelu on herätellyt inspiraatiota tarttua kankaaseen, saksiin ja ompelukoneeseen, mutta vielä on kankaat kaapissa ja kaupassa, sakset muussa käytössä ja ompelukone työttömänä.
Vuosi 2020 on suurelta osin ollut niin työkokemuksen kuin työvälineidenkin hankinnan aikaa. Se on sisältänyt paljon ajatuksia, odotusta ja turhautumista, mutta myös ideointia, toimintaa ja onnistumista.

Vuosi 2021 on 365 päivää vielä kirjoittamatonta elämää, monta monta tuntia käyttämätöntä aikaa, se on kokonainen vuosi tulevaisuutta, jonka toiminnasta suurinta osaa voin itse hallita. Se on mahdollisuus monelle uudelle kokemukselle, elämykselle, toiminnalle ja levolle.
Vuosi 2021 voisi olla toiminnan ja täytäntöönpanon aikaa. Toipumisen, voimaantumisen ja ajanhallinan aikaa, aikaa joka suo onnistumisia, innostumisia ja iloistumisia unohtamatta lepoa ja rauhoittumista.
Olkoon se täynnä toivoa ja unelmia, haaveita ja elämää, iloa ja surua, kaikkea mitä elämään kuuluu.